sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Pikavisiitillä itänaapurissa

Päätimme amerikkalaisen J:n kanssa lähteä käymään Lontoossa vain muutaman päivän varoitusajalla. Onneksemme Ryanair tarjosi suhteellisen edullisia lentoja itänaapuriin vielä viime tipassa ja muiden vaihtarikaverimme valitsemassa hostellissa oli vapaita petipaikkoja riittämiin. Lauantain ja sunnuntain välinen yö kuluikin sitten pakaten, bussiyhteyksiä katsellen sekä nähtävyyksistä tietoa etsien. Sunnuntaiaamuna tapasimme lentokentällä kello kuusi, ja muutama matkatoverimme saapui ns. samoilla silmillä viimeisteltyään palautettavia esseitään koko yön. Lentokone ei ehtinyt edes maasta nousta kun moni meistä jo tuhisi tyytyväisenä - saimmepa nukkua edes reilun tunnin ajan!

Hostellia ei ollut aluksi aivan helppo löytää, sillä paikalliset antoivat hyvin toisistaan poikkeavia neuvoja etsiessämme oikeaa katua. Lopulta löysimme tiemme Smart Russell Square -hostelliin (jota en välttämättä suosittelisi kenellekään halvasta hinnasta huolimatta), jätimme tavaramme ja lähdimme nälkäisinä metsästämään ruokaa. Onneksi espanjalainen A sai suostuteltua meidät kasvattamaan nälkäämme kunnes saapuisimme noin puolen tunnin kävelymatkan päässä olevalle Camden Town -alueelle. Paikka oli jotain sanoinkuvaamattoman ihanaa - en olisi todellakaan uskonut löytäväni moista Lontoosta! Kyseessä oli eräänlaiset "markkinat" hyvin suurella alueella, ja osa kojuista huojui toinen toistaan maukkaamman näköisistä - ja halvoista - ruoka-annoksista. Valinta kiinalaisen, intialaisen, amerikkalaisen, meksikolaisen, thaimaalaisen yms. välillä oli vaikea, mutta lopulta päädyimme J:n kanssa ottamaan £4 annokset intialaista (myyjä laittoi kaikkea mahdollista lautaselle). Nälkä lähti, ja maittavaa oli!

Camden Town
Lounaan jälkeen nautimme auringosta, ihmettelimme satoja vaate-, koru-, taide- ja muita tilpehöörikojuja, maistelimme jälkiruoaksi tuoreista hedelmistä tehtyjä smoothieita (18 vaihtoehtoa, joista jokainen näytti suussasulavan hyvältä) ja vain kuljeskelimme ympäriinsä. Kuten arvata saattaa, kymmenen hengen porukkaa oli hyvin vaikea pitää kasassa sunnuntai-päivän tupaten täysillä markkinoilla, ja puolet ajasta kuluikin "kadonneita" ryhmäläisiä etsiessä aina kun oli aika siirtyä eteenpäin.

Markkinoiden jälkeen suuntasimme Regent's Park:iin, jossa nautimme kauniista kesäkevätillasta ja ihastelimme Queen Mary's Gardenin istutuksia. Puistosta jatkoimme matkaa kävellen Oxford Circusin ja Oxford Streetin kautta Piccadilly Circusille, missä etsimme taas kurniville vatsoillemme iltanaposteltavaa. Lopuksi lähdimme Sohon läpi hostellia kohti pysähtyen British Museumin viereiseen tavernaan nauttimaan yhdet paikalliset juomat. Yöpuulle painuimme jo pian kymmenen jälkeen kaikkien ollessa lopenuupuneita pitkästä päivästä.

Queen Mary's Garden

Regent's Park

Regent's Park

Naapurit

Piccadilly Circusin vieressä

Maanantaina heräsimme J:n kanssa hieman muita aikaisemmin ja kävimme kauan kaipaamamme Starbucks-kahvit kädessä aamukävelyllä viereisessä puistossa. Loppuryhmäläistemme herättyä lähdimme aluksi tutustumaan aivan vieressä olevaan ja eilen jo ohittamaamme British Museumiin. Tutustuminen oli todellakin varsin pintapuolinen, sillä sovimme tapaavamme porteilla tasan 60 minuutin päästä. Pikakävelyllä ehti kuitenkin nähdä mm. upeita muinaisegyptiläisiä patsaita sekä Cleopatran muumion. Vaikka en olekaan suuri museoiden ihailija, haluan ehdottomasti käydä kyseisessä rakennuksessa uudestaan ajan kanssa - niin vaikuttava se oli!

Aamukahvilla

British Museum

British Museum

Cleopatra

Seuraavaksi lähdimme kohti Notting Hilliä ja Portobello Roadia tehden pienen pysähdyksen Hyde Parkin Speaker's Cornerissa. Kuuluisaa sinistä oveahan Notting Hillissä ei valitettavasti enää ole, vaan kyseinen ovi maalattiin mustaksi talon vaihtaessa omistajaa (wikipedia tuotti minulle tämän pettymyksen). Alue oli kuitenkin erittäin kaunis, ja vaikkei markkinoita näin maanantaina Portobello Roadilla ollutkaan, oli itse tie pullollaan suloisia käsityö- yms.-kauppoja. Lounaaksi nautimme makoisat palat feta-pinaattipitsaa, ja sitten jatkui taas matka kohti Hyde Parkia ja Kensington Gardensia. Saimme mm. naureskella oravalle, joka hyppäsi yhden ryhmäläisemme jalan päälle tämän yrittäessä valokuvata kyseistä otusta.:D

Ainoa (osa)ryhmäkuva, joka kamerastani löytyy



Hyde Park

Leikkisä orava

Notting Hill


Päivän luontokuva
Iltapäivällä muut jatkoivat turisteilua kun itse lähdin kahvittelemaan viime kesän työkaverin kanssa. Olipa mukava rupatella pitkästä aikaa ja vaihtaa kokemuksia asumisesta näissä saarivaltioissa. Illalla liityin takaisin muiden seuraan (ja törmäsin matkalla sattumalta kämppikseeni, joka oli samaan aikaan tuossa miljoonakaupungissa) ja lähdimme China Towniin illallista hankkimaan. Loppuilta kului taas lopenuupuneena hostellilla ja vain muutama meistä jaksoi lähteä kokeilemaan Lontoon yöelämää (itse painuin kiltisti pehkuihin).

Tiistai-aamuna heräsimme jälleen J:n kanssa muita aikaisemmin missionamme löytää kuuluisa Platform 9 and 3/4 King's Crossin juna-asemalta. Laiturin löytäminen ei ollut kovin helppoa, sillä asemaa remontoidaan tällä hetkellä. Lopulta löysimme oikean paikan, mutta pettymykseksemme myös kyseinen turistinähtävyys joutuu kärsimään sitä ympäröivästä remontista: aidon tiiliseinän sijasta paikalla oli nyt "kiiltävä" paperiseinä ja valkoiset lakanat ympäröivät laituria niin, että valokuvat piti ottaa erittäin lähietäisyydeltä.

Harry Potterin jalanjäljillä
Aamupäivällä lähdimme sitten koko porukalla katsomaan vahdinvaihtoa Buckingham Palaceen. Voin sanoa, että oli kyllä Lontoon turhin ja tylsin "nähtävyys". Itse vahdinvaihto kesti melkein tunnin, ja silti tuntui, ettei mitään tapatunut, kun samat marssit toistuivat useaan (liian moneen) otteeseen. Vaikka asteita oli lähemmäksi viisitoista, alkoi paikalla seistessä tulla kaiken lisäksi erittäin kylmä. Eipä tarvitse nähdä tuota seremoniaa uudestaan. St. James Parkin läpi matka jatkui kohti Trafalgar Squarea (oma kamerani oli tähän mennessä jo väsähtänyt, joten tästä eteenpäin ei itselläni valitettavasti kuvia ole). Lounaan jälkeen minun ja J:n oli aika erota muusta porukasta, sillä lentomme lähtisi jo samana iltana takaisin Corkiin, kun taas muut joko tulisivat takaisin vasta keskiviikkona tai jatkaisivat matkaansa Skotlantia kohti. Kävimme J:n kanssa katsastamassa Big Benin ja Westminster Abbeyn, minkä jälkeen maksaimme ihanan kahvilapaussin jälkeen hostellille hakemaan laukut ja otimme suunnaksemme lentokentän.

Vartijat matkalla vahdinvaihtoon

Hevoset odottavat, muut saavat mennä?

Vahdinvaihto

Vahdinvaihto

Buckingham Palace

St. James Park

Kukkaloistoa maaliskuussa

Lontoon reissu oli uuvuttava mutta nautinnollinen kaupunkiloma, jonka aikana ehdimme todellakin nähdä paljon. Kuitenkin päätin saman tien, että haluan Lontooseen uudestaan - paljon on vielä näkemättä. Lisäksi opin, että matkustaminen espanjalaisten ja ranskalaisten kanssa vaatii hermoja...

6 kommenttia:

  1. Vahdinvaihto on kyllä turhin ikinä! :) Voisit lähettää vähän lämpöasteita Suomeen. Täällä on niin kylmä, että tekee mieli palata takaisin Skotlantiin hetimiten.

    VastaaPoista
  2. Kivalta reissulta kuulosti!! Ja ihanan lämpimän näköistä ;)

    VastaaPoista
  3. Lontoo on kyllä ihana. Voin lähteä seuraksi British Museumiin milloin vain. :) Johanna

    VastaaPoista
  4. Kleopatra näytti olevan hieman huonossa hapessa.. Kuva joutsenesta on ihan MIELETTÖMÄN hyvä! Kun joskus pääseen Lontooseen niin tulostan ehkä tän blogauksen ja seuraan sun jalanjälkiä (vahdinvaihtoa lukuunottamatta)! :) Pancy

    VastaaPoista
  5. Ei siis mitään ehkää viimeisessä lauseessa! :)

    VastaaPoista
  6. Juu oli Kleopatra jo nähnyt parhaat päivänsä.:D
    Lontoo oli kyllä ihana - ja olenkin iloinen, että tieni suuntaa sinne uudestaan jo hyvinkin pian.:)

    VastaaPoista