lauantai 19. helmikuuta 2011

Irlanti - sään jumalan räsynukke

Muistan, kuinka alussa ihmettelin, että kyllähän täällä Irlannissa on usein hyväkin sää. Nyt on kuitenkin painavaa sanottavaa irlantilaisesta säästä.

Ensinnäkin säätä on täysin mahdotonta ennustaa. Suomessa on tottunut siihen, että kun katsoo aamulla ulos ikkunasta, tietää sään pysyvän suhteellisen samana koko päivän. Irlannissa tämä ei valitettavasti toimi; saman päivän aikana voi kokea niin neljä eri vuodenaikaa kuin varmaan kymmenen erilaista säätilaa. Viimeksi maanantaina lähdin kouluun keskipäivällä nahkatakki päällä ja aurinkolasit silmillä. Syötiin nopea lounas ulkona auringossa, ja otimme jälkkäreiksi kampuksella olevasta kioskista crepet. Saatuamme nämä taivas pimeni ja alkoi sataa. Vartin päästä tuli rakeita. Sade loppui nopeasti ja aurinko alkoi paistaa. Tunnin päästä taas satoi kaatamalla. Iltapäivällä lähtiessäni koulusta hytisin kylmästä nahkatakissani, ja illaksi oli pakko laittaa villakangastakki. Tuli muuten muutama sadekuuro. Sitten 22 aikaan taivas oli selkeytynyt niin, että kuu näkyi kirkkaana. Seuraavana aamuna satoi kaatamalla.

Myös Internetin sääennustuksissa lukee hyvin usein "50% mahdollisuus sateelle". Voi kuinka auttavaista.

Toiseksi, kun Irlannissa sataa, on sateenvarjo yleensä hyvin hyödytön. Sade on nimittäin joko sellaista pientä tihkua, joka ei periaatteessa haittaa (mutta kuitenkin sekoittaa hiukset) tai sellaista kosteasta ilmasta tiivistyvää kosteutta. Usein huomaa vaatteiden olevan kosteita, vaikkei mitään pisaroita huomaisikaan tippuvan. Kävelemme siis kirjaimellisesti pilvessä. Toinen vaihtoehto sateelle on sitten myrsky: tuuli on semmoinen, että kovatekoisinkaan sateenvarjo ei kestä sillä säällä. Ainoa vaihtoehto on käyttää sadetakkia (ja -housuja ja huppua ja kumppareita...), jolloin kuitenkin kasvot kastuvat. Muodikkaina kuljetaan.

On tämä maa silti aika ihana. Sitä pitää vaan osata asennoitumaan kuten Irlantilaiset - he eivät välitä säästä ja kulkevat aina ilman sateenvarjoa!:)

Tá sé ag cur báistí ar fad! [ta shei ek khöör baashti äär faad] = It is raining a lot!

2 kommenttia:

  1. Ne ei taida myöskään valittaa paljon sateesta kun toi sanonta on noin pitkä! Eihän sellasta mantraa jaksa montaa kertaa hokea ;)

    VastaaPoista
  2. Juu, eivät nämä paikalliset sateesta välitä.:D Mutta ei tuo oikeastaan ole pitkä sanonta iirin kielessä - esim. sana "Kiitos" = "Go raibh maith agat" - eikä sille ole lyhennettä!:D

    VastaaPoista