perjantai 4. helmikuuta 2011

Viikonloppureissu Dubliniin

Viikko sitten perjantaiaamuna pakkauduimme suurella, 16 hengen (!) kaveriporukalla Bus Eireannin Dubliniin suuntaavaan bussiin. Ennen pääkaupungin valloitusta oli kestettävä 4 tuntia kiemuraisia pikkuteitä ja pysähdyksiä jokaisessa vastaantulevassa kylässä. Matka taittui onneksi nukkuen, ja saapuessamme Dubliniin oli toinen huoneistamme jo valmiina. Tavarat huoneeseen ja reissu alkakoon! 


Suurin osa porukastamme lähti tutkimaan Guinnessin panimoa, mutta me viisi tyttöä totesimme shoppailun olevan sillä hetkellä tärkeämpää; vaikka Cork ihana kaupunki onkin, ei se loista ostostelumahdollisuuksillaan. Nautittuamme ihanan (ja rasvaisen) lounaan amerikkalaistyyppisessä dinerissä lähdimme tuhlaamaan rahojamme, kunnes kuuden maissa raahauduimme hostellillemme iltaruokaa väsäilemään. 

Temple Bar -alue
Sitten olikin aika lähteä tutustumaan Temple Bar -alueen pubeihin. Aikainen aamu otti kuitenkin veronsa, ja tädit lähtivät nukkumaan pian puolenyön jälkeen.

Osuimme Dubliniin sopivasti Traditional Irish Music -festivaalien aikaan, joten Temple Bar -alueen baarit olivat täynnä livemuusikoita ja kadullakin sai ihailla mm. sitä kuuluisaa Irish Step Dancingia. Valitettavasti hyytävän kylmä sää ajoi meidät usein nopeasti takaisin sisätiloihin.




Viikinkien asunnon jäänteitä


Lauantaina kävimme jo Berliinissä hyväksi toteamallani Sandeman's New Europe Tours -yhtiön ilmaisella kaupunkikierroksella. Kyseinen yhtiö järjestää siis turisteille jalan tehtäviä kaupunkikierroksia, ja oppaat toimivat ainoastaan tippien voimin. Tästä syystä oppaat ovat yleensä erittäin hyviä puhujia ja kertovat hauskoja tarinoita kaupungista ja sen historiasta. Kylmästä säästä huolimatta jaksoimme kävellä koko kolme tuntia, ja opimme mm. sen, että viikingit ovat kuulemma "keksineet" lusikassa nukkumisen.:D



Illalla osallistuimme samaisen yhtiön järjestämälle Pub Crawlille. Hauskaa oli, mutta hienointa kokemuksessa oli se, että oppaat osasivat viedä meidän enemmän "aitoihin" paikkoihin pahimpien turistipubien sijaan. Melkein kaikissa paikoissa oli livemusiikkia, ja mm. Galway Girl soi pariin otteeseen. Portman House -nimisessä paikassa pystyi maistamaan pubin itse lisensioimiaan kaljoja sekä mm. belgialaista mansikkaolutta!

Trinity College Dublin
Trinity College Dublin
Viikonlopun aikana tutustuimme myös National Museum of Irelandiin. Näyttely oli mielenkiintoinen, ja eniten mieleen jäivät esille olleet ruumiit. Nämä ihmiset olivat aikoinaan haudattu "kivionkaloihin", jolloin ruumiit eivät ole maatuneet normaalilla tavalla, vaan ennemminkin kuihtuneet pannukakuiksi. Kyseisillä ruumiilla oli jäljellä mm. ihoa (tosin vihreänä), hiuksia sekä sormen- ja varpaankynsiä. Muutama ruumis oli jopa täysin kokonainen, ja kasvoista erottui hatarasti ilmeitä. Creepy!

Maistoimme myös "kaupungin parhaita" Fish&Chipsejä. Eipä ollut maulla pilattu, joten ketsuppia ja tartarkastiketta kului roppakaupalla. Kalasta maistui lähinnä rasva. Noh, onpahan maistettu.


Kotimatkalla tuli  erasmus-porukalla puheeksi se, että vaikka Dublinista pidimmekin ja sinne varmasti vielä palaamme, olimme iloisia päästessämme takaisin kotiin Corkiin. Dublin oli suurkaupunkimaisen eloisa, mutta  täynnä turisteja, turistikauppoja ja hinnalla pilattuja pubeja. Paikalliset eivät olleet kovin ystävällisiä (tyypillistä pääkaupungeille),  eikä heidän puheessaan ollut sitä ihananvaikeaa Corkin aksenttia. Kukaan ei käyttänyt sanaa "Thanks a million", mikä on jo kovaa vauhtia sulautumassa arkisanastooni. Totesimme yhteistuumin, että Cork on sopivan pieni vaihto-opiskelukohteeksi: kaikkialle pääsee kävellen, paikalliset ovat iloisia, ja yölläkään ei tarvitse pelätä kävellessään kotiin. Uskon myös, että pikkukaupungissa asuessaan tulee matkusteltua enemmän (ja siten nähtyä eri osia Irlannista). Mikä tärkeintä, Corkissa on sitä aitoa irlantilaista tuntua. Postikorttejakin piti etsimällä etsiä kirjakaupasta.

Ja kyllä, Cork tuntuu jo kodilta.:)

5 kommenttia:

  1. Ihanaa, että ehdit päivitellä. Kyllä lukijoita on! :D Olen miettinyt, että samojen syiden takia Aberdeen on varmaan parempi opiskelukaupunki kun Edinburgh. Haha. :) Tai ehkä yritän vain vakuuttaa itseäni, että tämä oli hyvä veto.
    Hauskaa vkonloppua sinne länsinaapuriin.
    x

    VastaaPoista
  2. Hmm..komppaan teitä molempia, mun mielestä nimittäin Glasgow on paljon aidompi skottikaupunki (hyvässä ja pahassa) kuin Edi josta löytyy turistikrääsää jokapuolelta.

    VastaaPoista
  3. Mä tavallaan yhdyn, mutta sitten totean että pääkaupungeissa kuitenkin on aina enemmän tapahtumia kuten konsertteja, teatteria ja mahtavimmat ilotulitukset ja paraateja :P

    No enhän mä oikeestaan ole asunut kuin pääkaupungeissa ja jos menisin Suomeen vaihtoon, menisin ehdottomasti mielummin Tampereelle kuin Helsinkiin ;)

    Ens kerralla Dubliniin kun meet, älkää menkö ulos Temple Bariin (siellä vaan turisteja ja kalliit hinnat) vaan Wexford Streetille jossa katu täynnä kivoja baareja (ja mun entinen asunto). Dublinin rannat ja puistot ovat myös ihania jos aurinkoista, samoin lähikylät.

    Ne bogista kaivetut ruumiit siellä kansallismuseossa ovat kyllä aika creepy!

    VastaaPoista
  4. Hahaaaa, belgialainen olut! I told you ;)

    VastaaPoista
  5. Kiitos Noora vinkeistä! Varmasti mennään vielä uudestaan Dubliniin.:)

    VastaaPoista