And then there were only three...

Suuri 25 hengen kaveriporukkamme alkoi hieman jakaantumaan maaliskuussa; jenkit ja etelä-eurooppalaiset jäivät omaan porukkaansa, kun taas meille muodostui tiivis kahdeksan hengen tyttöryhmä neljästä suomalaisesta, kahdesta saksalaisesta, yhdestä itävaltalaisesta ja yhdestä jenkistä. Miespuolista edustusta piti yllä saksalainen T milloin kenenkin kanssa. Edelleen pidimme yhtä myös isomman ryhmän kanssa varsinkin juhlimaan lähdössä, mutta suurimman osan vapaa-ajastamme vietimme pienemmällä porukalla. Lukuisat kahvihetket, lounastauot ja yhteiset illalliset ovat olleet tämän lukukauden parasta antia.:)

Suomalainen S sekä itävaltalainen E lähtivät jo aiemmin kotiin, ja sitten loputkin maannaiseni lähtivät viime viikolla. Sen lisäksi moni vähemmän läheinen kaveri lähti aiemmin tällä viikolla. Hyvästejä on sanottu lähes päivittäin, ja yleinen tunnelma on ollut aiempaa vähemmän hilpeä. Toissapäivänä kävimme viimeisen kerran juhlimassa koko Erasmus+jenkki-kaveriporukallamme. Puolenyön aikaan katsoimme amerikkalaisen P:n tekemän yli vartin pituisen slideshown kaikki ahtautuneena pieneen olohuoneeseen. Kyyneleet olivat herkässä - tämä lukukausi on täynnä niin upeita hetkiä!

Eilen koitti sitten ensimmäinen niistä hyvästeistä, mitä olen pelännyt eniten; saksalainen K, josta tuli loppuvaiheessa hyvinkin läheinen ystävä, lähti tänä aamuna. Illalla kokoonnuimme amerikkalaisen J:n luokse viimeisen illan viettoon. Myöhemmin koko iso porukka saapui - mikä oli ihanaa, sillä heistäkin viisi lähti kohti kotia tänä aamuna. Porukkaan on muodostunut myös neljä pariskuntaa, joista muutama on seurustellut tammikuusta lähtien. Heille lähdön täytyy olla aivan kauhea - Atlantti on suuri.

Yhden maissa suuri osa lähti viimeisen kerran yhdessä pubiin meidän tyttöjen jäädessä J:n luokse. Hyvästien sanomisessa kesti aikansa, ja siinä vaiheessa, kun katsoin muiden kävelevän ulos avusta, hysteria sai vallan. Jotenkin karu todellisuus vain iski, ja tajusin, että taisin juuri nähdä viimeisen kerran elämässäni kaksi jenkkipoikaa ja espanjalaispojan, joista varsinkin loppuvaiheessa opin pitämään todella paljon. Kaikkien kanssa ei vain pysty pitämään yhteyttä, ja yhteydenpidon prioriteetit ovat tietenkin lähimpien ystävien kohdalla. Siinä sitten nyyhkittiin M:n kanssa - K ja J nimittäin eivät koskaan kunnolla tutustuneet tähän isoon ryhmään, sillä tapasimme heidät vasta helmikuun puolen välin jälkeen.

Kahden aikaan lähdimme nukkumaan. Sanoimme vasta hyvää yötä, sillä halusimme tulla saattamaan K:n taksiin aamulla. Lopulta taksikuskin saapuessa niagarat olivat valloillaan. Eihän Saksa kovin kaukana ole (minulle), mutta ei se silti tule koskaan olemaan sama asia.

Huomisesta tulee kamala, sillä sitten koittaa aika sanoa hyvästit lopuillekin ihmisille, varsinkin saksalaisille M:lle ja T:lle sekä amerikkalaiselle J:lle. Sunnuntai-iltana lähden bussilla kohtin Dublinia, ja maanantaina kone starttaa Tukholman kautta Helsinkiin.

It's not a goodbye, it's just see you later.

Kiitos ihanista muistoista!

Thanks for the memories<3