Lontoo ja Amsterdam, osa 2

Katkonaisten yöunien sekä vajaan tunnin lennon jälkeen saavuin Eindhovenin lentokentälle (Ryanair) lauantai-aamuna. Bussimatka juna-asemalle kesti parikymmentä minuuttia, ja sieltä oli sitten tarkoitus ottaa juna Amsterdamiin. Saapuessani asemalle näin, että junan lähtöön olisi 25 minuuttia. Loistavaa, sillä seuraava lähtisi sitten vasta reilu tunnin päästä! Mutta sitten iskikin tenkkapoo; lippuautomaatit eivät suostuneet ottamaan kolikoita, seteleitä eikä mitään muita luottokortteja kuin hollantilaisten paikallispankkien kortteja. Katselin ympärilleni eikä silmiini sattunut mitään muuta myyntipisteen näköistä kuin bussiaseman lipunmyynti. Toisessa suunnassa näkyivätkin laiturit. Lopulta kävin kysäisemässä kirjakaupan myyjältä, että mistäs niitä lippuja saa – tietenkin toiselta puolelta asemaa, laituri numero 1:n vierestä. Eivät ihan aivot pelanneet aamusta, kun en huomannut seisovani viimeisen enkä suinkaan ensimmäisen laiturin vieressä!:D

Lipunmyyntipaikka löytyi, mutta valitettavasti paikalla taisi kielisorinasta päätellen olla muutama muukin lentokentältä juuri saapunut matkailija. Jono liikkui nopeasti, mutta samoin valitettavasti myös kello. Lopulta pääsin luukulle neljä minuuttia ennen junan lähtöaikaa. Kysyin myyjältä, ehdinkö vielä millään, ja hän totesi vain: ”I’m ready, you can run now, platform 5!” Pienen sprintin jälkeen ehdin junaan, ja sain jopa istumapaikan.:) Tästä viime tipassa kulkuneuvoon ehtimisestä tuli valitettavasti tapa Amsterdamin reissulla, mistä lisää myöhemmin.

Amsterdamissa harjoittelussa asuva kaverini M oli vastassa juna-asemalla. Samaan aikaan kyläilemään tuleva toinen kaveri oli saapunut hetki ennen minua, ja päästiin sitten hyvin lähtemään kohti kaverini kämppää. Sää oli taas helteinen, joten päätimme ottaa kaiken irti auringosta ja lähdimme kaupan kautta piknikille läheiseen ja mielettömän suureen puistoon. Päivätorkutkin tuli otettua, ah ihanuutta.:) Pizza-illallisen jälkeen lähdimme sitten tutustumaan Amsterdamin yöelämään. Koko kaupunki on täynnä turisteja (mihin aikaan tahansa vuodesta), vaikka asukkaita on reilusti alle miljoona. Tästä johtuen paikalliset eivät oikein nauti turistien seurasta, ja niinpä heitä (paikallisia) ei keskustassa juuri näy. Myös baarit ovat erilliset paikallisille juhlijoille sekä turisteille - aivan kuin rotuvainojen aikana konsanaan! Koska kaverini asustelee kuitenkin kaupungissa ja tuntee lähinnä paikallisia ihmisiä, yritimme kuitenkin yhteen näistä ”paikallisten baareista”. Kielitaidon puutteesta johtuen portsari tokaisi, että paikassa on yliopistobileet, ja että pitäisi olla paikallinen opiskelijakortti... Jostain kummasta syystä meidän takana jonossa olevilta ei kyselty kortteja.=P Aikamoista sortoa, mutta ymmärtäähän tuon…kai. Seuraavassa paikassa majoittajamme tokaisi sitten portsarille ”hyvää iltaa” hollanniksi ja pääsimme kuin pääsimmekin sisälle. Hollantilaista humppaakin kuulimme muutamaan otteeseen. :D  Lyhyet yöunet alkoivat kuitenkin kostautua pian ja lähdimme suhteellisen aikaisessa vaiheessa yöpaikkaamme – joka oli erittäin hienosti sisustettu ja tilava asunto 8. kerroksessa; M:n oma huone ei olisi ollut tarpeeksi tilava, joten saimme kunnian käyttää hänen paikallisen kaverinsa asuntoa nukkumapaikkanamme.:)

Piknik puistossa

Pääsiäissunnuntaina nukuimme pitkään ennen kaupungille lähtöä. Kaupatkin olivat yllätykseksemme auki (kiitos turistimäärän). Katselimme ympärillemme, istuimme kanaalien varrella kahviloissa ja nautimme säästä. Yhdestä kahvilasta sai jopa Perun reissulla tutuksi tullutta coca-teetä (joka auttaa vuoristotautiin) - harmikseni huomasin sen vasta, kun olin jo ehtinyt tilata normaalin teen. Kävimme myös ”pakollisella” kierroksella Red Light Districtillä. Täytyy sanoa, että oli kyllä hyvin surullista: kymmeniä kortteleita vieri vieressä maahan asti ulottuvia ikkunoita, joissa alusvaatteisillaan olevat tyttöset keikistelevät ja tarjoavat itseään. Useimmat heistä ovat todennäköisesti kotoisin Itä-Euroopasta. Oikein ahdisti käydä alueella! Illalla käytiin syömässä vielä pihvit Argentiinalaisessa ravintolassa ja jälkiruokakahvit nautittuamme lähdimmekin jo nukkumaan. 

Vieras ja emäntä

Juustoa

Kauniit kanaalit

Illallakin oli vielä lämmintä

Maanantaina aamupäivällä suunnistimme ensin Anne Frank -talolle; minä jonoon  ja kaverit siitä suoraan kaupungille. Pitkältä näyttänyt jonotus kesti lopulta vain vajaat 40 minuuttia. Oli todella mielenkiintoista päästä sisälle taloon, jossa Anne Frank perheineen on oikeasti elänyt kaksi vuotta. Talo oli yllättävän iso, enkä muistanutkaan heillä olleen tilaa kahdessa eri kerroksessa. Tunnin kuluttua olin kuitenkin valmis ja lähdin keskustaan etsimään kavereitani. Siitä alkoi sitten laiska shoppailukierros. Alkuillasta siirryimme sitten taas puistoon - tällä kertaa kertakäyttögrilli, kasvikset ja kananpalat mukana.:)  Piknikin jälkeen lähdimme vielä istuskelemaan kaupungille, mutta seuraavan aamun aikaisen herätyksen takia menimme ihmisten aikoihin nukkumaan.

Yhden kerran näin tulppaaneja...

Amsterdamista jäi mieleen muutama jännä asia. Ensinnäkin jokaikinen asukas pyöräilee ja aivan kaikkialle; kevyen liikenteen määrä oli mieletön! Hassua oli, että vaikka kaikki pyörät olivat hyvin vanhoja, likaisia ja ilman vaihteita, lukitsivat paikalliset ne erittäin järeillä ketjuilla normaalien lukkojen sijaan.  Toiseksi vesihanat ovat asennettu taloihin sopimaan paremmin pitkille hollantilaisille kuin meille normaalipituisille ihmisille. Itse tällaisena vaahtosammuttimena oli kyllä naureskelemista, kun jouduin käsiä pestessä avaamaan hanan leuan korkeudelta. Kolmanneksi jäivät mieleeni kanaalit, joita kaupunki on täynnä. Kaunista, mutta toisaalta joka kortteli näyttää samalta, mikä tekee suunnistamisen hieman vaikeaksi. Viimeiseksi haluan huomauttaa kaupungissa leijuvasta hajusta: coffee shoppeja terasseineen on joka nurkassa, ja semmoisen ohittaessa ei voi kyllä erehtyä luulemaan savua tupakaksi. Yhhyh. 

Korkeat vesihanat

Kuuluisa coffee shop -ketju Bulldog

Pyörämuotia

Tiistai-aamu olikin sitten kokemus. Heräsimme majapaikallamme, kävimme  hakemassa laukkumme kaverimme luota ja lähdimme toisen vieraan kanssa kohti lentokenttää. Valitettavasti bussi, jonka nappasimme, meni monesta etukäteisestä varmistuksesta huolimatta väärään suuntaan. Tajuttiin kysyä kanssamatkustajalta siinä vaiheessa, kun matka oli kestänyt 8 minuutin sijasta 20 minuuttia. Noh, täytyi sitten keksiä uusi reitti. Kanssamatkustaja neuvoi meitä matkustamaan vielä 10 minuuttia ja ottamaan sieltä sitten junan lentokentälle. Saavuimme juna-asemalle 10 minuuttia sen jälkeen (8.10), kun meidän olisi pitänyt alunperin jo olla kentällä... Nooh, taas katsoimme, että hienoa, 8.22 menee juna, ja sillä kestää 10 minuuttia - vielä pitäisi ehtiä. Ostimme liput ja lähdimme laiturille. Kun kello tuli kaksikymmentä yli, numerot laiturin osoitustaulussa vaihtuivat tyynen rauhallisesti numeroiksi 8.37 - aika, jolloin SEURAAVAN saman junan oli määrä tulla. Jaahas, päätti sitten jättää vuoron välistä juuri tänään. Tässä vaiheessa alkoi hieman kuumottamaan, sillä minun lentoni lähtisi 9.35, boarding oli klo 9, ja boarding passia ei minulla vielä ollut. Ehdin jo sanoa toiselle vieraalle moikat ja ryntäsin aseman ulkopuolelle kysymään taksia - vain saadakseni tietää, että taksilla kentälle menisi puoli tuntia. Eikun takaisin junaa odottamaan. 

Kello 8.37 juna vihdoin tuli.  Junan saapuessa lentokentälle klo 8.50 moikkasin toista vierasta ja lähdin juoksemaan niin kovaa kuin paniikissani ja matkatavaroideni kanssa pystyin. Kello oli jo viittä vaille, kun löysin AerLingusin self-check-in-laitteet. Kone ilmoitti töykeästi, että "boarding on jo alkanut, mene luukulle", ja antoi käteeni lappusen. Siinä vaiheessa alkoi kyllä sydän tykyttämään ja kovaan. Minulla ei todellakaan olisi varaa uuteen lentoon, ja seuraavana aamuna pitäisi olla Dublinissa valmiina lähtemään Skotlantiin... Paniikkini vissiin näkyi ulospäin, ja löytämäni työntekijä vei minut juoksujalkaa jonon ohi tiskille. Tiskilläkään eivät saaneet enää tehtyä minulle lippua, joten matka jatkui "oversized baggage"-luukulle. Sieltä sain vihdoin lipun, johon kirjoitettiin päälle raa'asti "own risk". Passintarkastusjonon ekaksi, suuret kiitokset lentoemolle ja siitä sitten juoksemaan. Onnekseni porttini ei ollut kovin kaukana, ja Amsterdamissa turvatarkastukset tehdään vasta portilla - tämä oli pelastuksekseni. Saavuin jonoon hiestä märkänä ja naama juoksemisesta punaisena - kuinka viehättävää kanssamatkustajille. Istumapaikkani oli sananmukaisesti koneen viimeinen - taaimmaisen rivin toinen käytäväpaikka - joten sain kiittää onneani, ettei konetta oltu ylibuukattu / ettei yksikään useampi matkustaja saapunut paikalle. Huokaus.