Huh huh - koulun alettua olen ollut niin kiireinen etten ole ehtinyt edes tätä blogia päivittää! Aloitan siis kertomaan osissa viime päivien tapahtumista. Aluksi kuitenkin summa summarum hätähousulukijoille: huippua on ollut!:)
Koulu alkoi siis tiistaina. Suunnistimme orientaatioon yhdessä asuntomme jenkkien sekä espanjalaisen A:n ja ranskalaisen L:n kanssa. Orientaatio oli aika mitätön verrattuna Suomessa totuttuihin - kolmessa tunnissa oli käyty kaikki asiat läpi ja sillä pitäisi pärjätä. Nooh, onneksi yliopisto-opiskelu on jo kaikin puolin tuttua, niin ihan kaikkea ei tarvitse alusta pitäen omaksua. Orientaatiossa käytiin siis läpi lähinnä kurssivalintojen tekoa ja esitettiin kurssit, jotka ovat tarjolla "inclusively to visiting students". Student Union sai sitten vielä noin puolen tunnin puheenvuoron, jossa se esitteli toimintaa ja tulevia tapahtumia. Ylioppilaskunta (tai suomalaisittain sen hallitus ja ainoat toimijat) koostuvat neljästä henkilöstä ja muutamasta sihteeristä, jotka kaikki toimivat työssä täysipäiväisesti (ja palkalla!). Kolmannella viikolla järjestetään "Societies' Day", jolloin kaikki niin liikuntakerhot kuin muut vapaa-ajan järjestöt pitävät ständiä pystyssä, ja heiltä voi sitten mennä kyselemään kaikenlaista. Societyyn liittymistä kannustettiin mainiona tapana tutustua paikallisiin - ja sitähän se varmasti on!:)
Orientaation alussa International Education Officen päähenkilö kysyi salissa, kuinka moni on USA:sta - lähes kaikki nostivat kätensä. Kanadalaisia oli muutama, ja Eurooppalaisia näkyi siellä täällä. Sitten tämä paljous puettiin määriksi: tänä keväänä UCC:ssa opiskelee 352 amerikkalaista vaihtaria ja vain reilut 50 Erasmuslaista! Kämppikseni S:n mukaan kyseessä on todella outo vuosi, sillä syksyllä eurooppalaisia oli kuulemma saman verran kuin amerikallaisia. Liekö sitten taloustilanne vaikuttanut - Irlanti kun tuskin on Eurooppalaisten suurimmassa suosiossa tällä hetkellä.;)
Orientaatiossa meidät jaettiin ryhmiin kampuskierroksia ja ID:n hakemista varten. Minun ja asuntolani muiden (kahden) eurooppalaisen oli määrä mennä kampuskierrokselle tunnin lounastauon jälkeen, ja ID:n haku olisi vuorossa seuraavana päivänä.Lounasta nautimme hyisestä säästä huolimatta pihalla, sillä aurinko paistaa porotti niin mukavasti. Irlannissa ei NÄÄS aina sada.;) Espanjalainen A tunnisti nopeasti maanmiehiään, ja tutustuimme toiseen samannimiseen tyttöön Barcelonasta, poikaan (myös A) Barcelonasta ja tyttöön Bilbaosta. Kaikki puhuivat parempaa englantia kuin tämä oman asuntolani tyttö - yllättävän hyvää siis! Jatkoimme yhdessä kampuskierroksen lähtöpisteeseen, ja ryhmämme lähti matkaan. Halusin palavasti löytää muita skandinaaveja, saksalaisia tms., jotka puhuisivat hieman sujuvampaa englantia. Kysyinkin ryhmässä yleisesti, että "hei, where's everyone from". Silmääni osui pari suomalaisen näköistä tyttöä, ja Jyväskylästähän he olivatkin. Kyllä oli riemu suuri löytää maannaisia!:)
Illalla oli vuorossa welcome party uusille vaihtareille. Kampuksella on aivan ihana Student Bar, jossa on anniskeluoikeudet, ja joka on auki maanantaista perjantaihin lähes koko ajan. Todella viihtyisä "pubi", sohvia ja penkkejä, ja ei todellakaan näyttänyt miltään ylioppilaskunnan kerhotilalta. Kansainvälisen musiikin soidessa taustalla tutustuimme toisiimme - ja hyvin nopeasti Erasmuslaiset erkaantuivat jenkeistä. Suurin syy on varmasti ikä - jenkit ovat lähes kaikki 19-20-vuotiaita, kun taas Erasmuslaiset 21-24-vuotiaita. Ja tietenkin on paljon helpompi keskustella englanniksi ihmisille, jotka eivät myöskään puhu englantia natiiveina.
Pubissa istuskeltiin parisen tuntia. Oli hassua, kun jouduin baaritiskillä NEUVOMAAN muutamaa jenkkiä, miten juoma tilataan, ja mitä kannattaa ottaa. Merten takanahan on ikäraja 21, joten useimmat heistä ovat elämänsä ensimmäistä kertaa pubissa. Totesin, etten kyllä Irlantialisista juomista tiedä, mutta ihan vaan tiskiltä tilataan ja maksetaan. Student Pubin mennessä kiinni ilta jatkui keskustaan (joka on kävelyetäisyydellä) An Drog-nimiseen pub/yökerhoon. Erasmuslaiset lähtivät kaikki selvästi ennen kahtatoista kotiin, kun taas jenkit jatkoivat juhlimista - liekö meitä ikä painanut, kun haukotus pääsi toisensa perään.:D
Keskiviikkona käytiin sitten hakemassa ID:t ja tutustuttiin Raisan ja Jonnan kanssa koulun ruokalaan.Sieltä saa ihan hyviä ruokia, tosin hinnat eivät ihan yhtä opiskelijaystävällisiä kuin Suomessa. Ruokalassa on päivän ruoka (ilman salaattia, leipää ja juomaa) 4€, ja kalliimmat annokset maksavat 6€. Lisäksi 3€:lla saa täytettyjä patonkeja (Subway-tyyliin), ja onpa siellä myös "pay-by-the-weight"-salaattibuffet. Illalla oli vuorossa Student Unionin järjestämä Irlantilaisen elokuvan katsominen. Tultuani myöhässä en elokuvan nimeä ikinä saanut selville, mutta hauska se oli: kertoi pienestä irlantilaiskylästä, jonka asukas voittaa pääpotin lotossa. Asukas on valitettavasti ehtinyt kuolla, mutta kyläläiset haluavat saada voiton itselleen - ja elokuvassa sitten juonitellaan, miten saadaan hämättyä lottoviranomaisia. Hupaisa kaikinpuolin.:) Leffan jälkeen lähdimme porukalla irlantilaiseen tapaan pubiin, ja meille tarjottiin avokätisesti ilmaisia pizzasliceja. Edes pubissa 15 minuuttia soinut (rikkinäinen) palohälytin ei pilannut tunnelmaa - eurooppalaiset olivat niin iloisia löytäessään kohtalotovereitaan. Jenkit olivat vissiin juhlineet liikaa edellisenä iltana, ja heitä ei tänään näkynyt - mutta mikäs siinä. Jatkoimme vielä hetkeksi yökerhoon, mutta seuraavana aamuna oli kouluaamu, joten ilta ei venynyt liian pitkäksi.
Torstaina selvittelin kurssejani (joista kerron kohta), ja illalla kävimme ilmoittautumassa Ring of Kerry-retkelle, joka järjestetään helmikuussa. Tämän jälkeen istuimme muutaman Erasmuslaisen kanssa koulun pubissa, kunnes 12 maissa matkasimme kotiin. Hetken jo luulimme jääneemme lukkojen taakse koulun sisään, kun kaksi ensimmäistä kokeilemaamme uloskäyntiä olivat lukossa - onneksi paikallinen kanssaopiskelija osasi neuvoa meille tien.
Perjantaina nukuin lähinnä univelkoja ja selvittelin kurssejani. Arkiviikko oli siis kaikin puolin hyvin kiireinen, kun lähes joka päivä oli asioita hoidettavana ja pieniä ostoksia tehtävänä (perusruoka-aineita, sukkia, yöpuku, lakanat, kylpyhuonetarvikkeita yms.), ja iltaisin haluttiin tutustua uuteen porukkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti