Koska me suomalaiset ollaan selvästikin nyt niin "in", päätettiin Raisan, Jonnan ja Satun (4. kevään erasmusta tekevä suomalaistyttö) kanssa järjestää kavereille suomalaisen ruoan ilta. Väännettiin lihapullat itse ihan täysin alusta asti; paikallisista kaupoista ei löydy ollenkaan valmista sipulikeittoa! Lihapullien kyytipojaksi tehtiin oikeista perunoista lohkoperunoita, ja kaiken kruunasi kunnon ruskea kastike. Salaattiin laitettiin suomalaiseen tapaan sekaan hedelmiä (viinirypäleitä). Tuntuipas kotoisalta.:)
Ruoka sai kaiken lisäksi yllättävän hyvän vastaanoton - kaikki hakivat monta kierrosta lisää, ja vieä myöhemmin yöllä kotimatkalla espanjalaisnaapurini kehui, että ihanaa, kun tuntui kotoisalta, kun joku on tehnyt ruokaa monta tuntia.
Ylemmässä kuvassa ruoka on vielä tekosalla...
... ja koska pieni uuni ei vetänyt kovin montaa pellillistä kerralla, aloitettiin syöminen jo ennen kuin kaikki pullat olivat valmiita.
Sitten, jotta suomalaisuus-aihe ei vielä loppuisi, täytyy vielä mainostaa seuraavaa: keskustassa olevasta liettualaisesta (!) kaupasta löytyy kahta eri Fazerin suklaata: Geisha- ja Kismet -patukoita!:)
Nyt jatkan siitä, mihin viime kerralla jäätiin. Kyseessä siis Irlannille tyypillisiä asioita:
Pubikulttuuri: Pubit kuuluvat Irlantiin samalla tavalla kuin kahvilat keski-Eurooppaan tai sauna Suomeen; ne ovat tärkeä osa kulttuuria. Pubeissa käydään usein yksillä tai kaksilla - mutta kyseessä ei todellakaan ole samanlainen "dokaus", mitä Suomessa on valitettavasti tottunut näkemään. Pubit ovatkin sosiaalisen elämän keskipiste, ja sinne mennään niin vaihtamaan kuulumisia kuin vain viettämään aikaa ystävien kanssa. Tämän takia myös kampuksellamme on oma pubi, nimeltään The New Bar. Ireland in Transition -tunnilla opin, että pubien suosia juontaa juurensa 1900-luvun puoliväliiin: Tällöin Irlannin maaseudulla ei vielä juuri ollut sähköä tai juoksevaa vettä yksityisasunnoissa, joten kylän oma pubi oli ainoa paikka, minkä lämpöön paeta hyisevää ja sateista säätä. Pubit miellettiin ikään kuin "olohuoneiksi". Viime vuosikymmeninä lainsäädäntö on kuitenkin tiukentunut "Drinking and Driving" osalta, ja monet pubit ovat joutuneet (varsinkin laman iskettyä) sulkemaan ovensa, kun asiakkaita ei ole enää riittänyt entiseen malliin.
Irlannin / Corkin murre: Vaikka sitä suomalainen luulee osaavansa englantia, ei tämä kuitenkaan paljon auta, kun joutuu asioimaan Irlannin eteläosissa. Täällä murre on hyvin paksua, ja välillä ei vain yksinkertaisesti ymmärrä sanaakaan toisen puheesta. Noh, sitähän tänne tultiin oppimaan.:) Muutama hauska ero opittuun englantiin on jo tarttunut korviin ja jopa omaan käyttöön. Täällä sanan keskellä oleva u-kirjain lausutaan lähes suomalaisittain u:na eikä a:na. Esimerkiksi "lunch" ja "much" sanotaan ihan selvällä u-kirjaimella! Kiitellessä taas sanotaan poikkeuksetta "Thanks a million" tai "Cheers". Lauseet taas loppuvat usein sanaan "like" (kuten "what are you gonna do now, like?"). Lisäksi omistusmuoto "my" onkin vääntynyt paikallisten suussa objektimuotoon "me".
Lisää Irlannin kummallisuuksia tulee varmasti kirjoiteltua seuraavien kuukausien aikana!:)
Hei kiva, kommentoin tätä joskus ja nyt mun kommentti on hävinnyt! Ootko poistanut sen? ;)
VastaaPoistaMut sitä vaan, että hyvä ettet jää ilman suomalaista suklaata! Vaikka toi Geisha lienee liian makeaa sulle :D Mää sain hostmammalta just kasan belgialaista suklaata <3
En oo poistanu, en ollu saanu yhtään kommenttia sulta.:( Ehkä blogspot on vaan oikkuillu?
VastaaPoistaSiis HALOO - geisha on mun LEMPPARIsuklaata!:D Budapest ja mars on liian makeita, mutta geisha on parasta.<3