keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Sad sad Monday

Maanantaina oli suomalaiskaverini synttärit, ja aikeena oli mennä ravintolaan syömään päivän kunniaksi. Ihmisiä alkoi kuitenkin tippumaan pois pitkin päivää joko iltakoulun (täällä on luentoja klo 22 asti!) tai vaihtareiden keskuudessa (varsinkin erasmuslaisten) vallitsevan epidemian vuoksi - KAIKKI ovat nyt sairaina. Lopulta meitä oli menossa syömänä vain itse synttärisankari, minä ja ruotsalainen P.

Synttäri-illallisesta tuli kuitenkin haikea jäähyväisillallinen. Olimme saaneet aiemmin iltapäivällä tietää, että P joutuisi lähtemään Corkista jo seuraavana päivänä - and for good! Hänen kotiyliopistossaan oli sählätty jotain, ja nyt sitten oli käynyt aamulla ilmi, että mikäli P ei tule suorittamaan jotain pakollisen läsnäolon insinöörikurssia, siirtyy hänen valmistumisensa vuodella eteenpäin. P oli sitten päättänyt jättää erasmuksensa siihen, koska 25-vuotiaana ja tähän mennessä jo 1+6 vuotta opiskeltuaan ei halua enää opiskella yhtään ylimääräistä vuotta.

Tämä uutinen sai meidät suomalaistytöt ja neljännen kaverimme todella surullisiksi. OIimme tunteneet P:n vain viikon ajan, mutta tulleet sinä aikana todella läheisiksi. Meille oli ehtinyt muodustua loistavasti keskenään toimeentuleva 5 hengen porukka: 3 suomalaistyttöä, ruotsalainen P ja slovakialainen J. Me olemme kaikki vanhimmasta päästä ja muutenkin bondasimme hyvin alusta asti. Lisäksi pienessä erasmusporukassamme ei ole kuin muutama skandinaavi/saksalainen, jotka puhuisivat englantia sillä tasolla, ettei kaikkea tarvitse aina selittää kahdesti ja palikkakielellä. Vapaa-ajan vietto ruotsalaisen kanssa tuntui niin luonnolliselta - P oli meille kuin isoveli. :/

Tiedän, että vaihto on vasta alkuteissään, mutta silti P:n lähtö tuntuu pahalta. Olimme niin helpottuneita, kun ekan viikon tutustumisen jälkeen olimme löytäneet "oman" porukkamme - ja henganneetkin varsinkin viikonlopun yli todella tiiviisti yhdessä minne ikinä menimmekään. Nyt tuntuu siltä, että täytyy ruveta etsimään "uusia jäseniä" pikkujengiimme; tuskinpa J jaksaa kauaa viettää aikaansa ainoana poikana ja ainoana ei-suomea puhuvana seurassamme.

Ihmeellistä, miten nopeasti jostakusta voi tulla niin tärkeä. Synttäri-illallinen vaihtui haikeaksi viimeisten sanojen vaihdoksi. Kaiken lisäksi iltaan mennessä synttärisankarikin mittasi itseltään kuumetta.

What a crappy Monday.

1 kommentti:

  1. Harmi juttu. Maanantait on aika kökköjä! Toivottavasti nyt on ollut parempia päiviä. :) Meillä Kanadassa kaveriporukat kehittyi vaihdon myötä ja ihmiset, joiden kanssa ekoilla viikoilla hengattiin liikkui sitten ihan eri porukoissa parin kuukauden päästä. Joten, you never know. Syö paljon vitamiineja ja pysy poissa yskijöistä, niin selviydyt flunssatta. Täällä sitä kutsutaan nimellä "fresher's flu" ja kaikki tulee kipeeksi ekoilla vkoilla, vaikkei olis edes freshereitä! :)

    VastaaPoista